Oi ihanuutta... PISTELIN EILEN muutaman piston :D Niitä taisi olla yhdeksän.... Aloittelin erästä salaisuusjuttua, salaisen ihmisen kanssa :) Tämä salaisuus paljastuu vasta piiiiitkän ajan päästä.

Mutta voi hitsi kun oli kiva pistellä, edes pikkuisen!!! Kauemmin aikaa mulla on jo sormet syyhynneet jonku virkkauksen kimppuun, tai neulomuksen, mutten ole uskaltanu. Ne kun tahtoo viiä mennessään, ja sitten ois taas käsi jumissa :(

Kaikkia muuta olen kyllä touhuillu, jopa siivonnu ;) Metsässä ollaan käyty käveleskelemässä, viimeksi eilen, söin puolukoita ja keräsin niitä ihan vähän kotiinki asti. Sieniäkin näky jonku verran, mutta niihin ei ollu inspistä. Töissä menee tietenki iso osa ajasta, mutta omasta mielestä olen ehtiny hyvin viettää aikaa perheenki kans.

Parin viikon päästä juuri tähän aikaan istahdan linja-autoon reilun kahdenkymmenen nuoren kanssa, ja suuntaamme matkan kohti Kuusamoa!!! Joukossa on myös esikoiseni, elikkä lähden hänen leirikoulunsa valvojaksi!! Tilaisuus tuli aivan yllättäen, ja tokihan mie siihen tartuin :) Majapaikkana meillä on nuorisokeskus Oivanki.