Olimme eilen kirkossa, tai oikeammin kappelissa, Rovaniemellä. Ensimmäinen kummityttöni pääsi ripille!!!! Tilaisuus oli aivan ihana, herkkä mutta samalla iloinen tapahtuma, jota "veti" mahtava nuorisopappi!

Illalla kotona, selvittyämme kauhean lumimyräkän keskeltä ehjinä kotiin, muistelin kuinka eräs sukulaismummo toisteli moneen kertaan "kuinka ihania nuo sinun pojat onkaan"... Se lämmitti, koska itse konfirmaatiotilaisuuskin kesti jo 1 1/2 tuntia, ja pari tuntia juhlat kotona, ja koko ajan pojat jaksoivat käyttäytyä fiksusti, ilman mitään kitinöitä tai hepuleita :) Kehuin siinä sitten kuopusta kun reissu meni ihanasti ja hänkin jaksoi olla nätisti (on aikamoinen vilkeri toisinaan), niin hän vastasi että "enhän mie ollu nätisti ku nojailin siellä kappelissa sinun olkapäähän ko väsytti...."

:) Siinä me sitten juteltiin, ettei se todellakaan haittaa jos lapsi nojailee äitin olkapäähän, ja muistutin häntä lempivirrestäni "Kirkossa". Hetken aikaa tuumittuaan tuli kuopukseltakin hymy kun hän ymmärsi :)