Virkkasin tämmöisen ihanan pikku suojan pojan kaktukselle. Toinen kattelee vieressä nolona, tarvis varmaan kans :) No, se saa kyllä suojansa, kunhan käsi antaa taas pienen virkkausrauhan. Ei se heti näemmä kiukuttele kun virkkaan, vaan ilmottelee paheksuntansa vasta muutaman tunnin viiveellä :(

Kyllä muuten jännittää maanantain neurologilla käynti, että päästäänkö puusta pitkälle, vai sattuuko joku vähättelevä maanantaipäiviä inhoava lääkäri minun kohalle.Olen nimittäin "vanha jännetuppiasiakas" jolle nuorempana sanottiin suoraan ettei vika ole kädessä vaan päässä.... No, kyllä silloinkin löytyi sitten asiallisia lääkäreitä, mutta aina nuo inhottavat muistot palaa mieleen...

Mie olen siitä onnellisessa asemassa, että varaäitini Tilkkumuori on mulla aina tukena matkassa lekurireissuilla, korvina ja suuna jos mulla menee jotaki ohi. Tiedättehän tunteen kun luulee osaavansa kokeesta kaiken, ja kun tenttipaperi ilmestyy nokan eteen, ei hajuakaan mistä siellä puhutaan kun iskee totaalinen lamaannus ;) Semmonen olo mulla on oudon lääkärin kanssa keskustellessa!!

Ai niin, tuossa suojassa on sisällä muovia, jottei vesi tule läpi.